Meemiä pukkaa, kun ei muutakaan ole saanut aikaiseksi ;) Matkustellut olen ja miehen kanssa viettänyt kriiseistä huolimatta laatuaikaa.
Eli tämän on nappaistu nyt Teijan blogista.

Laita Googleen "oma nimi + on" ja kymmenen ensimmäistä ovat seuraavanlaisia...

1.
Mira on pitkäjaksoisten Mira-tyyppisten tähtien prototyyppi.  (Joo, tähtiä ollaan ;))

2. 
Nimen lisäksi Mira on eräs tähti Valaan tähdistössä. (No kyllä mä tiedän olevani hieman ylipainoinen,mutta että valaantähdistössä :D)

3. 
Mira on viettänyt suurimman osan elämästään lahkeessa, josta löytyy 68,2 senttinen. (ohhoh)

4.  Mira on nyt todella huolestunut, sillä laitoksen käytävillä kuultujen, vielä vahvistamattomien huhujen mukaan tädin ykkös-stallionin, Riku "maisteriksi enää..

5. 
Mira on hoitanut oman työn ohella esimiehen sijaisuuksia. (Enhän oo...)

6. 
Hurja-Mira on todellakin nimensä veroinen - aina tosi hurja, äänekäs, likainen ja vauhdikas. ( Nii oonki)

7. 
PMMP:n Mira on raskaana. (No mä en ole, dääm)

8. 
Mira on oikea pissis. Ulkoa päin Mira on monen mielestä kaunis ja hyvä.. (En mä pissis oo,mutta tietty kaunis ja hyvä. Ja vaatimaton ennenkaikkea ;))

9. 
Mira on minua pari vuotta vanhempi ja kun aloin ymmärtämään tytöistä jotain... (Joo-o)

10. 
Mira on kuusivuotias dobermanni narttu ja oikea energiapommi! (Mitähän tähänkin sanois..)